Siirry pääsisältöön
Paja

Luento klo 13-15: Miten tukea lasta, kun perheen aikuiset juovat liikaa?

Työpajassa jaetaan yhteistä tietoa, kokemuksia ja hyviä käytäntöjä sekä toimintatapoja, jotka helpottavat työntekijöitä tukemaan lasta, jonka kotona juodaan liikaa.

Kuvaus

Tutkimuksen mukaan joka neljäs lapsi kokee haittoja perheen aikuisten liiallisesta juomisesta. Vanhempien alkoholiongelmat ovatkin lasten ja perheiden kanssa työskenteleville ammattilaisille arkipäivä ja suurin osa on kohdannut työssään lapsia, joiden vanhempien joko tietää tai arvelee käyttävän liiallisesti päihteitä. Tilanteen puheeksi ottaminen voi tuntua haastavalta, mutta olisi äärimmäisen tärkeätä. Huolen herätessä työntekijällä tulisi olla sekä tieto, miten toimia että työyhteisön ja esimiehen tuki.

Käsittelemme työpajassa aihetta liiallisen juomisen tunnistamisen, puheeksi oton ja sekä lapsen että vanhemman tukemisen näkökulmasta. Pohdimme yhdessä hyviä käytäntöjä sekä toimintatapoja, jotka helpottavat työntekijöitä heidän työssään. Jaamme työpajassa myös materiaalia kodin päihdeasioiden käsittelyyn. ​

Lasinen lapsuus työtekijät alustavat keskustelua aiheista:
Lapsi ja vanhemman päihteidenkäyttö (vaikutukset, tunnistaminen ja tukeminen)
Vanhemman kanssa työskentely (puheeksi otto, tukeminen ja yhteistyö)
Pajan pitäjinä Laura Barck ja Minna Ilva.

Ilmoittaudu pajaan

04.06.2019
  • 13:00 – 15:00 Laurentius-sali
    30 / 500
    Varaukset
05.06.2019
  • 13:00 – 15:00 Laurentius-sali
    46 / 500
    Varaukset