Siirry pääsisältöön
Paja

Unelmien tilkkutäkki

Taidetyöpaja, jossa unelmoidaan yhdessä ja piirretään tai kirjoitetaan unelmat tilkuille. Tilkut tulevat osaksi unelma-aiheista taideteosta.

Kuvaus

Unelma on jotain, jonka toivomme tapahtuvan tulevaisuudessa, pian tai pitkän ajan kuluttua. Unelmat voivat olla arkisia pieniä asioita tai valtavan suuria. Niiden toteutuminen voi olla kiinni meistä itsestämme tai sitten tarvitsemme niiden toteutumiseen muiden apua. Jotkut unelmat ovat kuin satuja, parhaimmillaan päämme sisällä, tuoden iloa elämäämme vaikka eivät toteutuisikaan.

Pajassa jokainen osallistuja miettii yhden oman unelman, jonka haluaa jakaa muille ja piirtää tai kirjoittaa sen kangastilkulle. Tilkkuja on jo kerätty ja kerätään myös muissa tapahtumissa. Lopuksi kaikki tilkut ommellaan unelmointiteltaksi ja täkiksi. Kun iso yhteinen teos on valmis se laitetaan vuorollaan esille kaikkiin niihin paikkoihin, joissa sitä on tehty.

Ilmoittaudu pajaan

22.03.2019
  • 08:30 – 09:15 opehuone
    3 / 15
    Varaukset
  • 09:20 – 10:05 opehuone
    7 / 15
    Varaukset